torstai 24. maaliskuuta 2016

Vegaaninen mustikkamarmoroitu juustokakku

Juustokakku onnistuu myös täysin kasvipohjaisista aineista. Täyteessä maistuu raikas sitruuna, ja pinnan viimeistelee mustikkamarmorointi.




Vegaaninen juustokakku on ollut pidempään to do -listallani. Nyt kun kauppoihin tupsahti Alpro Go On eli "soijarahka", päätin tarttua tuumasta toimeen. Tavallisen soijajogurtin kanssa ongelmana on, että se on koostumukseltaan aika löysää, ja tästä syystä sitä pitää käyttötarkoituksesta riippuen valutella suodattimessa paksummaksi. Soijarahka sen sijaan on jo valmiiksi paksumpaa. Toivon kovasti, että tämän kevyesti sokeroidun version tilalle tulisi myös sokeroimaton, jolloin sitä voisi käyttää monipuolisemmin myös suolaisiin ruokiin ja leivontaan.

Soijajogurtille ja -rahkalle on ominaista, että ne hyytyvät uunissa. Siksi ne ovat käteviä raaka-aineita leivontaan. Juustokakussa saostamiseen ei tarvittukaan muuta kuin pari ruokalusikallista maissitärkkelystä, ja rakenteesta sattui heti ekalla kokeilukerralla tulemaan juuri sopiva. Tuorejuustona käytin soijapohjaista Tofuttia. Tykkään maustaa juustokakut sitruunalla tai limellä, koska ne antavat ihanan raikasta makua täytteeseen. Maullisesti tämä kakku sopiikin erinomaisesti pääsiäiseen kevääseen.




Vegaaninen mustikkamarmoroitu juustokakku
(n. 8 annosta)

200 g digestivekeksejä (käytin täysjyväversiota)
75 g margariinia (tummansininen Keiju)

Täyte:
1 pkt (225 g) Tofutti soijatuorejuustoa
1 prk (400 g) Alpro Go On soijarahkaa
1 dl sokeria
2 rkl sitruunamehua
2 tl raastettua sitruunankuorta
2 tl vaniljasokeria
2 rkl maissitärkkelysjauhoja

Pinnalle:
1 dl (pakaste)mustikoita
¾ rkl sokeria

1. Hienonna keksit monitoimikoneessa tai esim. muovipussissa kaulimella painellen. Sekoita joukkoon sulatettu margariini. Painele seos halkaisijaltaan kakkuvuokaan (käytin 20 cm:n vuokaa), jonka pohja on vuorattu leivinpaperilla ja reunat voideltu margariinilla.
2. Pehmitä tuorejuusto kulhossa. Näppärästi tämä käy sähkövatkaimella. Lisää muut täytteen aineet, maissitärkkelys viimeisenä siivilän läpi. Sekoita tasaiseksi edelleen sähkövatkaimella tai esim. tukevalla vispilällä. Kaada seos vuokaan.
3. Soseuta sulaneet mustikat sokerin kanssa sauvasekoittimen kulhossa tasaiseksi soseeksi. Lusikoi mustikkasose laikuiksi kakun pinnalle. Marmoroi pinta veitsen avulla: Aseta veitsi kohtisuorasti kakun pintaan nähden. Liikuta veistä varovasti sinne tänne kakun pintaa pitkin niin, että mustikkasose hieman sekoittuu vaaleaan juustokakkumassaan ja tuloksena on marmorikuvioitu pinta.
4. Paista kakkua 175-asteisen uunin alatasolla noin 40 minuuttia. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Irrota kakun reunat vuoan reunoista varovasti veitsellä, mutta jätä kakku vuokaan. Siirrä jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai yön yli. Irrota kakku vuoasta vasta täysin jäähtyneenä. Tarjoa jääkaappikylmänä.



10 kommenttia:

  1. Tein pääsiäiseksi tätä kakkua. Mustikkasoseen sijaan laitoin pinnalle säilykepersikkasosetta, mikä oli aika miedon makuinen ratkaisu. Sitruuna maistui ihanasti täytteessä. Käytin melko kalliin Tofuttin sijaan Violife Original Creamya. Pidin sitä huoneenlämmössä tunnin ajan ja silti sen sekoittumiseen muihin ainesosiin sai kiinnittää erityistä huomiota. Kaapiessani täytettä vuokaan, huomasin, että vatkauskulhon pohjalle oli jäänyt hiukan Violifea. Kaavin senkin kakun joukkoon, eikä valmiissa kakussa ollut mitään sattumia. Eli budjettiversio vegejuustostakin käy :)

    Kiitos hyvästä ohjeesta!
    t. Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari kommenteista! Vinkeistäsi on varmasti hyötyä muillekin leipojille. Tosi kiva kuulla, että kakku on maistunut. :)

      Poista
  2. Kiitos reseptistä! :) Mä vähän varioin: https://keittiopuutarha.wordpress.com/2016/07/16/sitruunainen-mustikkajuustokakku/ Täytyy kyllä joskus testata tällaisenaan, näyttää nimittäin tosi hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun löysit tiesi tänne ja jätit kommenttia! Kannattaa ihmeessä testata tällaisenaankin. :)

      Poista
  3. Vihdoin meidän maitoallergikkokin sai juustokakkua! Kiitos ihanasta reseptistä. :) Käytin itse Violifea, kun on edullisempaa ja onnistui todella hyvin ilman ylläreitä.

    VastaaPoista
  4. Mites reseptin koko muuttuu jos on 24-26cm vuoka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku ei 20 cm:n vuoassakaan ole hirveän korkea, joten itse ainakin lisäisin ainesten määrää. Tekisin 1,5-kertaisena tai jopa kaksinkertaisena täytteen (jos puolikkaat purnukat muuten jäisivät kaappiin pyörimään). Keksipohjan voinee 1,5-kertaistaa ja saman arvion antaisin myös mustikkasoseelle. Toivottavasti onnistuu!

      Poista
  5. Kuinka kauan kakkua kannattaa paistaa lisää, jos tekee sen tuplana?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuplaamalla ainekset tulee aika reilun kokoinen kakku, joten kokeilematta veikkaisin noin tunnin paistoaikaa.

      Poista